lauantai 8. joulukuuta 2018

Toppi vk.49  03-07.12.2018

Toisella viikolla asiakkaan ensimäinen tapaaminen. Tutustuin remontoitavaan koteeseen joka oli 80-luvun alussa remontoitu isohko olohuone, vanhan maatalon kamari. Huoneen ikkunat avautuivat koilliseen eli huone sijaitsi ilmansuuntiin nähden pimeän ja kylmän puolella. Siksi oli suotavaa suositella asiakkaalle vaaleita lämpimään taittuvia värejä huoneen yeisilmeen raikastamiseksi ja tilan tunnun lisäämiseksi. Asiakkaan toiveena oli huoneen päivittäminen ajanhengenmukaiseksi ja saada huone valoisammaksi. Hän toivoi että vanhat kattolevyt maalattaisiin, samoin seinät. Tapetoidulle seinälle vaihdettaisiin vaaleampi tapetti ja myös vanha muovimatto lattiasta vaihdettaisiin uuteen muovimattoon tai laminaattiin.

Tilaan oli uusittu takka. Olemissa olevista kalusteista oli asiakkaan toiven oli että kalustesuunnittelussa hyödynnettäisiin olemassa olevia kalusteita. Valaisimet uusitaan kokonaan.

Seuraavaksi laadin asiakkaalle väri ja kalustesuunnitelmat jotka esittelisin hänelle seuraavalla tapaamiskerralla.










1 kommentti:

  1. Onpa mielenkiintoinen tila. Asiakas saa varmasti sinulta arvokasta apua huoneen ilmeen uudistamiseksi. Jään innolla odottamaan millainen suunnitelmastasi tulee. :o)

    VastaaPoista