maanantai 28. toukokuuta 2018

vk.21 & vk.22

VK. 21

Maanantaista perjantaihin olin verhoomon puolella verhoilemassa arkkuja. Enimmäkseen tein koko viikon sileitä verhoiluja arkkuun, mutta välillä sain tehdä muitakin Esim. kahvallisia, ilman petiä jne.. Päivät menivät nopeasti kun oli töitä kokoajan ja työkaverit olivat ihania ja heidän seurassaan oli kiva tehdä töitä. Jos apua tarvitsi työkavereiltakin sai apua nopeasti.

VK. 22

Maanantaina Menin Varastopuolelle missä myydään sisustustavaroita. Sain ensinmäisenä tehdä somistuksen Uurnille. Tiistaina autoin paketoimaan tavaroita jotka lätivät tampereelle kuvattavaksi. Tein myös erilaisen kukka asetelman ruokalaan ja (Info) kohdaalle. keskiviikkona Somistin myymälän varastojen hyllyjen päätyjä tein merihenkisen, kesäisen ja missä oli patsaita ainoastaan oleva somistus. Torstaina  autoin verhoomonpuolella kun sisustuspuolella ei ollut silloin mitään tärkeää. Perjantaina sitten tein sisustukseen liittyvän näytön se liittyi puutarhajuhlaan. Minulla oli ihana työssäoppi. Sain tehdä omaan alaan kuuluvia töitä eikä arvinnut istua tyhjänpantina jossain. Minut otettiin hyvin vastaan. Ensimäinen päivä oli jännittävää, mutta seuraavana päivänä olikin jo iisimpää ja tuli juttuun muden kanssa.

Tässä vielä pari kuvaa somistuksista mitä tein Uurnien kanssa. :)





 


sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Vk. 18 ja Vk.19 Toppi

VK.18
Maanantaina vanuttelin arkun kansia tapsan kanssa. Tiistaina oli Vappu. Keskiviikkona Tein arkkuihin tyynyjä täytin ne ja ompelin kiinni. Opettelin myös miten veneen malliseen arkkuun tehdään pussi lastuvillalle. Pakkasin myös viimeviikolla tehdyt uurnat. Torstaina Verhoilin 60cm arkkuja ja loppupäivän autoin vanutuksessa. Perjantaina auttelin tapsaa vanutuksessa koko päivän.

VK.19

Maanantaina tein 60cm arkkuihin pedit ja laitoin pusseihin. 14.00 asti vanutin tapsan kanssa arkun kansia. 14.00 Opettaja tuli käymään töissä täyteltiin papereita ja puhuttiin näytöistä. Tiistai, Keskiviikko ja Torstaina autoin Tapsaa koska työkaveri oli kipeä joten autoin kolme päivää tapsaa, pääsi ainakin tekemään paljon ja pääsi rytmiin niin tuli tehtyä paljon arkkuja. Torstaina sovimme että ollaan töissä autoin aamupäivän tapsaa ja klo. 14.00 tein ensinmäisen näytön verhoilin arkun se meni tosi hyvin :). Perjantai oli vapaa.